Array ( ) Futsalkausi on ovella - Fs Feeniks

 

Futsalkausi on ovella

01.10.2013

On lokakuu, ja Feeniks-tiput alkavat viritellä jokasyksyisiä sirkutuksiaan. Syksy on tuonut tullessaan futsalin takaisin kaikkien kunniallisten urheiluihmisten huulille. Futsalseura Feeniks on ilmoittautunut jälleen alueelliseen Kakkoseen ja piirin omaan Kolmoseen. Seuran johtokunta on kokouksessaan asettanut kauden viralliseksi tavoitteeksi kaksi mitalisijaa ja yhden mestaruuden. Viime vuoden tuplahopea ei siis saisi jäädä yhden kauden hurmioksi.

Uutena valloituksena Feeniks lähtee yhdellä joukkueella mukaan futsalin Suomen Cupiin, jossa arpaonnesta riippuen voidaan saada aika napakoita treenimatseja alle sarjakautta silmällä pitäen. Vastustajiksi avauskierroksille lienevät tarjolla ainakin Kakkosesta tuttu Riverball, Kaakon piirin Ryökäleet ja PEPO sekä tietysti paikalliset liigajoukkueet Riemu ja KaDy.

Palloliiton Itä-Suomen piiri palvelee futsal-kansaa jälleen laadukkaasti, ja on julkaissut reaaliaikaisen ilmoittautumistilanteen alueelliseen futsal-Kakkoseen. Itä-Suomessa onkin käynnissä jonkinlainen futsalin nousukausi, sillä piiristä löytyi jälleen uusia joukkueita kokeilemaan onneaan aluesarjassamme. Feeniks saa korkata pari kovaa pohjoiskarjalaista vastustajaa, kun Liperistä kotoisin oleva Ylämyllyn Yllätys sekä Joensuun Jippo ovat ensi kertaa mukana mittelemässä piirien välisestä mestaruudesta ja noususta valtakunnalliseen Ykköseen.

Joensuun talousalueelta on mukana nyt peräti neljä joukkuetta, kun Yllätyksen ja Jippon neitsytmatkojen lisäksi SC Riverball ja PoPS-78 jatkavat sarjassa. Idän viisikon täydentää Varkauden Hukka-Pallo, joka oli yksi viime kauden positiivisia yllättäjiä pysyen loppuun asti kärkinelikon tuntumassa tasokkaassa sarjassa. Kaakon puolelta mukana on tuttu nuorisojengi Ri-Pa Young Boys. Keskisuomalainen edustus sarjassa tarjoaa jotain vanhaa ja tuttua, mutta myös uutuuden viehätystä. Feeniks, LPK ja Kolmen Tolpan Dynamo jatkavat viimevuotiseen tapaan saaden rinnalleen liigaseura Liikunnan Riemun reservijoukkueen sekä JoSePan Joutsasta.

Joukkuetietoja ei ole vielä vahvistettu. Jos ennakkotieto täsmää, sarjassa palloilee kaiken kaikkiaan 11 joukkuetta. Näin ollen Feeniksin edustukselle tiedossa lienee peräti 20 ottelua, joista ainakin 13 pelattaneen Jyväskylän alueella. Otteluohjelmasta tiedotetaan fsfeeniks.com:ssa heti sen julkaisemisen jälkeen. Feeniks on treenannut nyt kuukauden verran, ja uusia kasvoja on nähty harjoitusvahvuudessa ilahduttavissa määrin. Pelaajasopimuksista tiedotetaan niin ikään lähempänä kilpakauden alkua.









Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11