Array ( ) Hukka-Pallon vierailu päättää karun tammikuun - Fs Feeniks

 

Hukka-Pallon vierailu päättää karun tammikuun

23.01.2016

Kuivahkoon keskikastiin kahdella derbytappiolla Kakkosessa syösty Feeniks saa sunnuntaina vieraakseen sarjakakkosen Varkaudesta. Huomaa, että aiemmista ennakkotiedoista poiketen ottelu alkaa jo kello 15:15 Huhtasuon uutukaisessa koulukompleksissa.

Syyskierroksen sarja-avauksessa joukkueet päätyivät värikkäiden vaiheiden jälkeen 4-4 tasatulokseen. Sen jälkeen varkautelaiset ovat jyränneet vakuuttavasti voitosta voittoon LPK:n vierailua lukuun ottamatta. Hu-Pan riveistä löytyy sarjan maalipörssin ylivoimainen ykkönen - vähemmän yllättäen herran nimi on Dimitri Klimov. Lisäksi syksyn kohtaamisessa vielä futsalin saloja opetellut Segun Igudehinbu löytyy pörssistä ylhäältä.

Ikäänkuin tappiota pahimpia kilpailijoita vastaan eivät olisi olleet tarpeeksi kivuliaita, Feeniksiä koetellaan useammalla pidempiaikaisella loukkaantumisella. Hagos Berhane kärsii mystisestä sairastumisesta, jonka vakavuus selvinnee vasta näinä päivinä. Mihaly Szerovayn kuntoutuminen kevätkaudelle ei ole edistynyt, ja kausi jäänee kokonaan väliin. Maalivahtiosastolla saatiin niinikään Jobin postia tällä viikolla, kun Jaakko Immoselle diagnosoitiin luunmurtuma torjuntakädessä. Kun Timo Eirolan tilanne ei sekään näytä tällä hetkellä valoisalta, jää Risto Heikkiselle suuri vastuu. Onneksi R-mies on elämänsä kunnossa.

Sunnuntain ottelusta Feenisiltä puuttuu lisäksi Ossi "Ozz" Välimäki sekä omaa vammaansa vielä paranteleva Lasse "IT-ihme" Nikulainen. Paavo "El Paveldo Loco" nostetaan näin Majavamiehistöstä vilkkaammalle virralle patoa tukkimaan. Pakkanen ei suinkaan ole hyydyttänyt Feeniksin harjoitusoloja ja treeneissä onkin nähty tarvittavaa positiivista ilmettä. Edessä voi olla hieno futsal-sunnuntai.

Su 24.1 klo 15:15 Feeniks - Hukka-Pallo @ Huhtasuon yhtenäiskoulu










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11