Array ( ) Laitisen liekkilinnut lauantaina Lehtisaareen - Fs Feeniks

 

Laitisen liekkilinnut lauantaina Lehtisaareen

21.02.2014

Kauden ensimmäisessä voittoputkessa painava Feeniks käy pitkästä aikaa näyttäytymässä myös säynätsalolaisille faneilleen. Lauantaille iltaipäiväksi siirrettyyn otteluun vieraaksi saapuu Ri-Pa Young Boys. Mikkeliläiset pääsevät korkkaamaan Lehtisaaren mainion koripalloareenan jo ennen Feeniksiä aamuottelussa Riemun kakkosta vastaan.

Young Boys on yhä sarjan kärkitaistelussa mukana, vaikka joukkueen tappiosarakkeessa on yhtä monta täplää kuin Feeniksilläkin. Ri-Pa on tehnyt sarjassa eniten maaleja (absoluuttisesti, ei keskiarvoisesti), mutta yllättäen päästänyt omiin enemmän kuin Feeniks (myös keskiarvoisesti). YB:n sarjavoitto tavoitteen sulettua tappioihin onkin luultavaa vieraiden hakevan maalijuhlia lauantain reissultaan. Lehtisaaren pikkusali tukee kyseistä tavoitetta.

Puolustuspelinsä Asseri "Mister" Laitisen aikana kuosiin saanut Feeniks pääsee haastamaan nuoret pojat hyvällä itseluottamuksella, mutta derbyvoitoista muuttuneella kokoonpanolla. Poissaolijoiden listan pituus on suunnilleen sama kuin yhdistetyn joukkuekisan osallistujamäärä.

Ykköskenttä "Back full - double full" pysynee yhä samana, mutta derbyissä liekeissä ollut kakkoskenttä "Full - full - full pull" menee uusiksi Toni "Dekosyy" Kauppisen ja Mihaly "Magic" Szerovayn ollessa estyneitä. Lisäksi Jouni "Sugardaddy" Heiskanen viettää 30-vuotispäiviään Petäjäveden metsissä. Futsalseura Feeniks onnittelee monivuotista luottopelaajaansa Jopea sydämellisesti ja omistaa mahdollisen voiton hänelle!

Poissaolojen myötä uusille vastuunkantajille avautuu paikka astua esiin. Onkin mahdollista, että huippumielenkiintoisia kakkosdivaridebytantteja nähdään parketilla jopa kaksin kappalein. Heidät ja muut tulilinnut kera takuuvarmasti vauhdikkaan ja tilannerikkaan mittelön näet launtaina Säynätsalon Lehtisaaressa klo 15. Tervetuloa!










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11