Array ( ) Sysimusta viisiminuuttinen upotti Feeniksin - Fs Feeniks

 

Sysimusta viisiminuuttinen upotti Feeniksin

27.11.2011

Liikunnan Riemu otti omansa Monnarin yleisön pauhatessa niin, että heikompia hirvitti. Feeniks taisteli alun hyvin, ja Liikunnan Riemu sai vain kaksi erikoistilannemaalia.

Tommi "Manageri" Kangastie näytti itselleen olevansa paikkansa arvoinen niittaamalla ruuhkasta kavennusmaalin. Tämä oli kuitenkin ilmeisesti liian rajua Feeniksin poikien puolustusmoraalille, sillä välillä 13.33 - 18.23 joukkue intoutui siihen kuuluisaan kilpajuoksuun, mihin Liikunnan kaltaista kipittäjälaumaa vastaan EI VOI lähteä. Tuloksena kuusi maalia omiin viidessä minuutissa, ja peli käytännössä ohi. Juha maalillaan varasti shown jakson lopulla nappaamalla kiinni pari Liikunnan kymppimetristä.

Toiselle jaksolle asenne korjattiin taas kohdalleen, ja loppu väännettiin numeroin 3 - 2. Feeniks-maalareina toimivat staattinen voima-target Iiro "I.I." Isosaari ja käsittämättömän jäätävä viimeistelijä Matti "Paras Matti joukkueessa ikinä?" Savola.

Tappiosta huolimatta peli herätti lupauksia paremmasta, sillä edes sunnuntain Ristiinan vierasreissulla ei näin kovaa jengiä tarvitse kohdata.

Liikunnan Riemu - Fs Feeniks 11-3 (8-1)

Aika: 26.11.2011 18:30
Paikka: Jyväskylä, Monitoimitalo


Maalit:
01:221 - 0Vastustaja 
04:092 - 0Vastustaja 
05:122 - 1Kangastie TommiKauppinen Toni
13:333 - 1Vastustaja 
13:454 - 1Vastustaja 
14:305 - 1Vastustaja 
17:206 - 1Vastustaja 
17:307 - 1Vastustaja 
18:238 - 1Vastustaja 
  ---
32:409 - 1Vastustaja 
35:459 - 2Isosaari IiroHeiskanen Jouni
36:249 - 3Savola MattiLaitinen Asseri
36:4010 - 3Vastustaja 
37:2211 - 3Vastustaja 


Kokoonpano:
#1Pakarinen JuhaMaalivahti
#10Ahola-Olli JuhaPelaaja
#22Heiskanen JouniPelaaja
#11Holopainen TeemuPelaaja
#5Isosaari IiroPelaaja
#7Kauppinen ToniPelaaja
#13Kukko TuomasPelaaja
#12Laitinen AsseriPelaaja
#2Savola MattiPelaaja
#6Kangastie TommiPelaaja-valmentaja










Seuraavat sarjapelit


Pojat 2007


Pojat 2010/11